Yhdessä silmien hyvinvoinnin puolesta

Théa Nordic aloitti toiminnan Suomessa vuonna 2011. Sen taustalla on alun perin ranskalainen Chibret´n perheyritys, jonka historia alkaa jo 1900-luvun alusta. Tuolloin perustettiin Laboratoires Chibret, josta tuli myöhemmin emoyhtiömme Laboratoires Théa. Nykyisin Théa toimii yli 70:ssä maassa ja panostaa ennen kaikkea säilytysaineettomien silmävalmisteiden kehittämiseen.

Théalla on Suomessa selkeä tavoite: tuomme markkinoille vain tuotteita, jotka antavat silmien hoitoon jotain uutta. Pyrimme kehittämään ja innovoimaan valmisteita, joilla silmäsairauksien hoito on aina asteen edistyksellisempää. Yrityksellä onkin jo lukuisia patentoituja ratkaisuja, joihin voit perehtyä tarkemmin tästä. Olit sitten potilas tai lääkäri, kuulemme aina mielellämme toiveita ja näkemyksiä siitä, millaisia valmisteita silmien hoitoon kaivataan. Ota siis rohkeasti yhteyttä! Tehdään silmien hoidon historiaa yhdessä.

Panostamme oppimiseen

Silmien puolesta

Näkökyvyn säilyttäminen on tärkein tavoitteemme. Sen puolesta teemme töitä ympäri maailmaa.

Jaamme tietoa

Haluamme olla asiantuntijoiden apuna tarjoamalla tasokasta koulutusta ja korkealaatuisia tukimateriaaleja.

Ilman säilytysaineita

Säilytysaineettomuus silmävalmisteissa on meille tärkeää. Etsimme keinoja varmistaa, että tuotteemme ovat säilytysaineettomia.